Kipu ja Rakkaus

Viime viikolla oli taas kipukeskuksen lääkärin kanssa puhelinpaltsu. On ollut jotenkin jännää, miten pienessä roolissa lääkäri on ollut ja miten isossa roolissa lopputiimi. Fyssari ja psykologi. Ja nyt faskiaterapeutti. Mutta koko tiimillä on viikoittaisia palavereita, missä käyvät kaikkia case:ja läpi joten lääkäri on hyvin kartalla. Tämä keskustelu oli erilainen, kuin aikaisemmat. Oli enemmän kohtaaminen. Ajatusten vaihto. Pysähtyminen. Toki kävimme läpi miten tilanne nyt edennyt faskiassa ja mietimme yhdessä tulevaa. Mehän saimme vihdoin ajan pitkän jonotuksen jälkeen sarjamagneettistimulaatioon , johon lapsi pääsisi ennen pääsiäistä. Tästä lääkäri totesi, että se on vähintäänkin kyseenalaista, että kannattaako tätä käyttää meidän lapsen hoidossa. Lapsilla näyttö on hyvin pientä, että olisi yhtään mitään vaikutusta ja se tosiaan stressaa lasta valtavasti, joka itsessään pahentaa tilannetta. Eli saattaa olla lose-lose vaihtoehto meille.. Eli sitä ei ehkä sittenkään tehdä. Katsotaan.....

Joskus sitä vaan melkein ällistyy - että miten VOI olla niin hyviä ihmisiä! Kuten viimeksi kirjoitin, niin lapsen kuntoutuksessa on tällä hetkellä faskia fokuksessa ja olemme löytäneet todella hyvän faskiaterapeutin. En vain ehkä tajunnut miten hyvä hän on, ennen maanantaita. Lapsi käy maanantaisin treeneissään - eli kerran viikossa edelleen sen hieman pidemmän totaali-stop:in jälkeen. Se on hyvä asia ja vaikuttaa palvelevan kuntoutusta enemmän kuin se, ettei kävisi ollenkaan. Tästä olimme puhuneet faskiassa myös. Nyt maanantaina treenien jälkeen sain viestin lapsen valmentajalta, että faskiaterapeutti oli käynyt siellä treenihallilla (koska itse käy punttiksella lähistöllä) tutustumassa lapsen treeniympäristöön, valmentajaan ja lapsen treenaamiseen/kuntoutukseen siellä. Hän oli pitkään valmentajan kanssa käynyt asioita läpi ja valmentaja sai vinkkejä. Valmentaja pyysi myös meiltä lupaa viestissä saada faskiaterapeutin puhelinnumero (terapeutti oli pyytänyt häntä kysymään lupaa) ja nyt...

Siitä on tasan 2kk, kun viimeksi kirjoitin. Olisipa hyviä uutisia... Ajattelin, että ei ole, mutta luin tuon edellisen postauksen ja täytyy sanoa, etten muista koska kipu olisi peak:annut noin, että ambulanssin soittaminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Eli sehän on hyvä uutinen! Kahdessa kuukaudessa on tapahtunut ainakin seuraavat asiat: Koko joulukuu rampattiin säännöllisesti Lastensairaalan kipukeskuksessa. Fyssaria ja psykologia. Fyssarilla mentiin lempeästä lähestymisestä järeämpään ja kuntoutustreeniin tuli lisä-intensiteettiä (toteutus tosin vähemmän intensiivistä - koska kipu), koska lempeä lähestyminen ei tuottanut tulosta Lääkäri määräsi toisen lääkkeen annostuksen lisäämistä tuplaan - ehkä se on vaikuttanut megakipu-peak:ien vähenemiseen/loppumiseen? Joululomalla otettiin iisisti ja nautittiin - oli ihanaa! Vaikkakin erilaista. Meidän onneksemme oli sen verran huonot ulkoilukelit, että sisähengailu ei tuntunut muistakaan harmilliselta. Tammikuussa kipukeskuksen yhteisvastaan...