En ihmettele, että lapsellakin pää pyörällä. Tuntuu, että tähän mennessä on tullut todella paljon ristiriitaista viestiä. En edes jaksa palata niihin alun sekoilukuukausiin, mutta kun vihdoin kivunhoito pääsi fokukseen, niin vaikka vähän yhtenäisempää viestiä, niin olen itsekin välillä aivan pihalla. Alussa alkoi kunnon ohjelma. Nollasta sataan. 4krt päivässä 1h TNS Useita kertoja päivässä karaisua 10min kerrallaan. Tämän lisäksi useita fyssariliikkeitä ja kävelytreeniä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna oli aika heavy startti ja varmasti suorittamiseksi meni. Kun tärkein olisi ollu lempeästi mennä kipua kohti. Eikä suoritusvimmalla. Toi oli siis meidän kesä. Aamusta iltaan pientä stressiä, että mitä pitäisi tehdä ja miten paljon ja missä vaiheessa. Kuukauden päästä, kun uudestaan kipufyssarille mentiin, niin silloin meille sanottiin että ”aaah - jos sattuu noin paljon niin riittää vaikka ihan 30sekuntia kerrallaan karaisua. Ei pidäkään tehdä enempää jos sattuu.” Okei. No sen olisi...
Olen äiti, joka esikoisen loukkaantumisen (keväällä 2022) myötä oppii joka päivä uutta kivusta - ja sisusta. Ja rakkaudesta. Äitiyden lisäksi minulla on oma, ainutlaatuinen elämäni, josta viisas ihminen muistutti minua. Tämän blogin avulla haluan lähinnä dokumentoida tätä ihmeellistä oppimis- ja kuntoutusmatkaa itselleni. Ja jos joku saa tästä lohtua, oppia, uskoa, toivoa, vertaiskokemusta, niin se on vain plussaa! Kiitos kun pistäydyit käymään.