Kipu ja Rakkaus

Kävin työpsykologilla, ja kun olin pitkään puhunut huolistani, ajatuksistani, tapahtumista ja tarpeesta saada työkaluja hanskata arki kaiken tämän keskellä hänen ensimmäinen kommentti oli "En ole lääkäri, mutta kuulostaa siltä, että lapsellasi on hermopinne." Eli ei ollut kovin lupaava alku... Lopulta sain vinkin pitää päivitäisen huolihetken ja muutaman muun hyvän ajatuksen: että meidän mieli tuottaa vaikka mitä höpönpöppöä. Ja mitä korkeakoulutetumpi on, sitä enemmän uskoo omaa mieltään... Se oli hyödyllinen oivallus ja olenkin jakanut sitä oivallusta eteenpäin! Olen tässä kuukausien aikana todennut ja kokenut, että minun parasta terapiaa on Marko Bjurströmin tanssitunnit. Ovat aina olleet sitä, mutta nyt niiden arvo on kasvanut valtavasti! Kiitos Marko ja Stepup! Tanssin lisäksi minulla toimii konsertit, musikaalit ja keikat. Ihana musiikki! Olen onnekas, kun taas pääsee kokemaan live-musiikkia! Espoon viinifestarit tarjoili vaikka mitä helmiä! Ex-tempore Ed Sheeran keikka...

Pitkän sekoiluvaiheen jälkeen kurotetaan tähtiin! Päällimmäisenä tunteena kiitollisuus. Seassa myös toiveikkuutta ja pelkoa.  Kokonaisvaltainen lähestyminen Se tunne, kun samassa tilassa istuu kipu-lääkäri, kipu-fysioterapeutti, kipu-hoitaja ja kun tiimiin kuuluu lisäksi kipu-psykologi. Ensimmäinen käyntimme oli positiivinen kokemus monella tapaa. Nyt puhelimeen tulee vähän väliä SMS-viestiä varatuista ajoista. Ei hajuakaan mitä ne eri ajat ovat, mutta ainakin on tunne siitä, että joku auttaa meitä proaktiivisesti. Myös meille vanhemmille on tarjolla kipu-psykologin vastaanotto ja tähän tulemme tietenkin tarttumaan. Onnellinen veronmaksaja - ja kiitollinen siitä, että tämä on ensimmäinen kerta yli 12 vuoden vanhemmuuden aikana, kun olemme Lastensairaalan hoidossa. 

  Olikohan se universum, joka ajoitti tähän kylkeen myös oman opiskeluni sertifioiduksi työelämän tunnetaito-osaajaksi? Opinnot lähtivät käyntiin samalla viikolla huhtikuussa, kuin se lapsen mitätön pieni loukkaantuminen tapahtui ja silloin ajatus oli, että parantuminen tapahtuisi viikossa. Ensi viikolla valmistun sertifioiduksi työelämän tunnetaito-osaajaksi ja lapsen parantuminen ei ole edes vielä lähtenyt käyntiin. Päinvastoin.  Opiskelukokonaisuuden ensimmäisestä päivästä jäi paljon mieleen - päällimmäisenä "hengitys kerrallaan"-ajattelu. Se kantoi läpi koko loppukevään, kesän ja alkusyksyn. Ja siihen turvaudun edelleen joka päivä. Tekisin mitä vaan, jos voisin siirtää lapseni kivun ja tuskan itselleni. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten teen parhaani siinä, että kuljen rinnalla, annan tilaa kaikille tunteille, kannustan sopivasti, johdan omaa tunnemaailmaani edes jotenkin ja mahdollistan mahdollisimman normaalin arjen. Voisin veikata, että tunnetaidot ovat olleet tä...

Turha sitä on liikaa katsoa taaksepäin. Silti annan itselleni luvan tuntea laajan skaalan vaikeita tunteita liittyen siihen, että aivan mitättömän pieni loukkaantuminen huhtikuussa triggeröi aivan hurjan tapahtumaketjun. Jossitella, sitäkin olen tehnyt ja tulen todennäköisesti tekemään ja ehkä joku päivä pystyn siitä päästämään irti. Tunteita ja oppeja Tapahtumaketju sisältää lukuisia lääkärikäyntejä, magneetteja, röntgeniä ja eri lääkäreiden eri lausuntoja. Huolta, toivoa, helpotusta ja taas kasvavaa huolta. Vähättelyä, liioittelua. Epäuskoa, taistelutahtoa, energiaa ja apatiaa. Vihaa, ärsytystä, katumusta. Häpeää ja turhautumista. Ja myös iloa. Läheisyyttä. Surua. Ja valtavasti rakkautta. Ja oppimista. Vielä muutama kuukausi sitten en edes tiennyt että CRPS on olemassa. En todellakaan tiennyt aivojen kipukeskuksesta mitään. En tiennyt, että aivot voivat kivun takia hylkiä raajan. Ja ehkä nolointa - ja tärkeintä - kaikesta: en tiennyt, että vaikka on vakuutus, niin  Lastensairaala...