Olikohan se universum, joka ajoitti tähän kylkeen myös oman opiskeluni sertifioiduksi työelämän tunnetaito-osaajaksi? Opinnot lähtivät käyntiin samalla viikolla huhtikuussa, kuin se lapsen mitätön pieni loukkaantuminen tapahtui ja silloin ajatus oli, että parantuminen tapahtuisi viikossa. Ensi viikolla valmistun sertifioiduksi työelämän tunnetaito-osaajaksi ja lapsen parantuminen ei ole edes vielä lähtenyt käyntiin. Päinvastoin.
Opiskelukokonaisuuden ensimmäisestä päivästä jäi paljon mieleen - päällimmäisenä "hengitys kerrallaan"-ajattelu. Se kantoi läpi koko loppukevään, kesän ja alkusyksyn. Ja siihen turvaudun edelleen joka päivä.
Tekisin mitä vaan, jos voisin siirtää lapseni kivun ja tuskan itselleni. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten teen parhaani siinä, että kuljen rinnalla, annan tilaa kaikille tunteille, kannustan sopivasti, johdan omaa tunnemaailmaani edes jotenkin ja mahdollistan mahdollisimman normaalin arjen.
Voisin veikata, että tunnetaidot ovat olleet tärkeämmässä roolissa viimeisten kuukausien aikana, kuin koskaan aikaisemmin. Olen tietenkin tiedostanut niiden merkityksen aina. Mutta nämä uudet tunteet ja sfäärit missä ollaan oltu nämä viimeiset kuukaudet ovat kyllä tarjoilleet paljon harjoitusmateriaalia.
Eli kiitollinen siitä, että nämä opinnot osuivat juuri tähän. Koko skaala tunteita joka päivä. Elämä <3
Kommentit
Lähetä kommentti