Siirry pääsisältöön

Tanssiterapiaa

Kävin työpsykologilla, ja kun olin pitkään puhunut huolistani, ajatuksistani, tapahtumista ja tarpeesta saada työkaluja hanskata arki kaiken tämän keskellä hänen ensimmäinen kommentti oli "En ole lääkäri, mutta kuulostaa siltä, että lapsellasi on hermopinne." Eli ei ollut kovin lupaava alku... Lopulta sain vinkin pitää päivitäisen huolihetken ja muutaman muun hyvän ajatuksen: että meidän mieli tuottaa vaikka mitä höpönpöppöä. Ja mitä korkeakoulutetumpi on, sitä enemmän uskoo omaa mieltään... Se oli hyödyllinen oivallus ja olenkin jakanut sitä oivallusta eteenpäin!

Olen tässä kuukausien aikana todennut ja kokenut, että minun parasta terapiaa on Marko Bjurströmin tanssitunnit. Ovat aina olleet sitä, mutta nyt niiden arvo on kasvanut valtavasti! Kiitos Marko ja Stepup!





Tanssin lisäksi minulla toimii konsertit, musikaalit ja keikat. Ihana musiikki! Olen onnekas, kun taas pääsee kokemaan live-musiikkia! Espoon viinifestarit tarjoili vaikka mitä helmiä! Ex-tempore Ed Sheeran keikka oli huikea kokemus. Antti Tuiskun Bailantai myös. Ja Priscilla musikaali! Ja muutama muu pienempi keikka, esim työkaverin Hiekka-bändin keikka.

Kaikki nuo yllämainitut: terapiaa! Parasta sellaista! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Explaining pain

  Fyssarin vinkistä löysin tämän videon. Krooninen kipu kuvattu viidessä minuutissa.

Kipukeskus, paras keskus

Tänään puhelin soi. Siellä oli fyssari, joka palasi eiliseen käyntiin. Halusi vielä tarkentaa muutamia juttuja. Kuinka usein uutta lastaa tulee pitää ja kuinka pitkään. Oli konsultoinut kollegoja. Juteltiin muutenkin - siitä isoimmasta blokista. Eli se "rakkaudesta lajiin"-homma. Hän sanoi, että emme ole yksin. Että tyypillisiä kroonisen kivun potilaita ovat juuri ääri-kunnianhimoiset ja sisukkaat nuoret. Hän lupasi briiffata psykologia tilanteesta ja varsinkin tästä blokista. Jos vaikka taitava psykologi voisi auttaa nuorta oivaltamaan sen "saat sen mistä luovut" ajatuksen. Hän kertoi myös heidän säännöllisistä tiimipalavereista, missä yhdessä pohtivat näitä case:ejä.  Miten upeeta kun on oikeesti kokonaisvaltainen koppi - eikä vaan nettisivuilla ... 

Live and learn? Tai sittenkin experience trauma and learn?

Siitä on tasan 2kk, kun viimeksi kirjoitin. Olisipa hyviä uutisia... Ajattelin, että ei ole, mutta luin tuon edellisen postauksen ja täytyy sanoa, etten muista koska kipu olisi peak:annut noin, että ambulanssin soittaminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Eli sehän on hyvä uutinen! Kahdessa kuukaudessa on tapahtunut ainakin seuraavat asiat: Koko joulukuu rampattiin säännöllisesti Lastensairaalan kipukeskuksessa. Fyssaria ja psykologia. Fyssarilla mentiin lempeästä lähestymisestä järeämpään ja kuntoutustreeniin tuli lisä-intensiteettiä (toteutus tosin vähemmän intensiivistä - koska kipu), koska lempeä lähestyminen ei tuottanut tulosta Lääkäri määräsi toisen lääkkeen annostuksen lisäämistä tuplaan - ehkä se on vaikuttanut megakipu-peak:ien vähenemiseen/loppumiseen? Joululomalla otettiin iisisti ja nautittiin - oli ihanaa! Vaikkakin erilaista. Meidän onneksemme oli sen verran huonot ulkoilukelit, että sisähengailu ei tuntunut muistakaan harmilliselta. Tammikuussa kipukeskuksen yhteisvastaan...