En ihmettele, että lapsellakin pää pyörällä. Tuntuu, että tähän mennessä on tullut todella paljon ristiriitaista viestiä.
En edes jaksa palata niihin alun sekoilukuukausiin, mutta kun vihdoin kivunhoito pääsi fokukseen, niin vaikka vähän yhtenäisempää viestiä, niin olen itsekin välillä aivan pihalla.
Alussa alkoi kunnon ohjelma. Nollasta sataan.
4krt päivässä 1h TNS
Useita kertoja päivässä karaisua 10min kerrallaan.
Tämän lisäksi useita fyssariliikkeitä ja kävelytreeniä.
Nyt jälkeenpäin ajateltuna oli aika heavy startti ja varmasti suorittamiseksi meni. Kun tärkein olisi ollu lempeästi mennä kipua kohti. Eikä suoritusvimmalla. Toi oli siis meidän kesä. Aamusta iltaan pientä stressiä, että mitä pitäisi tehdä ja miten paljon ja missä vaiheessa.
Kuukauden päästä, kun uudestaan kipufyssarille mentiin, niin silloin meille sanottiin että ”aaah - jos sattuu noin paljon niin riittää vaikka ihan 30sekuntia kerrallaan karaisua. Ei pidäkään tehdä enempää jos sattuu.” Okei. No sen olisi voinut sanoa heti kärkeen? Ei voitu silloin tietää. Vasta harjoiteltiin koko kivun hoitoa.
Yhdestä asiasta olen onnellinen: että meille sanottiin heti, että ei kannata googlata CRPS:ää, eikä kannata mennä yhdistyksen sivuille. Että siellä on vain kauhutarinoita. Tätä ohjetta olen noudattanut melkein 100%. Ne kerrat, kun olen horjahtanut, olen lopulta valvonut koko yön..
Alussa myös TNS siirrettiin lähemmäs kipukohtaa. Se lisäsi kipua ja ilmeisesti olisi heti pitänyt siirtää takaisin kauemmas. No sitähän me ei myöskään tajuttu. Onneksi kipu-fysiatri sitten rauhoitteli ja sanoi, että ei me sillä hallaa tehdä. Joka oli ristiriidassa sen kanssa, että sanottiin myös, että kipua ei saisi provosoida.
Nyt kun meillä on lastensairaalassa uusi hoitotiimi niin tuntuu, että aloitetaan alusta. Armollisemmin.
Ja jos olen jotain oppinut kivunhoidosta, niin se on että kivunhoitoa ei voi suorittaa. Ei ole kyse harjoitteluohjelmista tai harjoittelun määrästä. Päällimmäisenä ehkä armollisuus? Lempeys? Luotto? Hengittäminen? Irtipäästäminen?
Tuosta vikasta sanasta tulee mieleen Tommy Hellstenin ”Saat sen mistä luovut”.
Mitä lapsen urheiluhaaveisiin liittyy, niin ne ovat ehkä ne oikeimmat sanat. Olen niitä käyttänytkin. Luotan, että lapsi jossain vaiheessa oivaltaa, mitä se tarkoittaa <3
Kommentit
Lähetä kommentti