Kipu ja Rakkaus

Tuota pohdin tänään. Eilen kipu oli todella kova, kun välitunnilla raajaan oli osunut pallo. Se aikalailla vaikutti koko iltaan mutta onneksi pahin kipu oli aamuun mennessä laantunut.  Eli tarkennuksena vielä, että kipu on koko ajan todella kova, mutta sitten kun siihen raajaan osuu jotain, niin silloin se on todella todella todella kova jonkin aikaa. Tänään sitten koulussa ei ollut tapahtunut mitään ja odotimme kaikki levollista ja rentoa perjantai-hengailua. Palautumista. Piti saada huokailla helpotuksesta ja nauttia joutilaisuudesta. Ja fiilistelimme, miten hyvä, että eilinen kipu oli laantunut. No sitten kävikin niin, että raaja vahingossa osui esineeseen ja vääntyi, joka johti aivan infernaaliseen kiputilaan. Sellaiseen, että ajattelin, että pitääkö soittaa ambulanssi tai kuskata sairaalaan. Pahin peak ei meinannut millään taittua. Ja nyt kaksi tuntia myöhemmin edelleen kipu on jatkuvaa, kipuvaikerointi ja irvistely jatkuvaa ja kaikilla täällä siksi huoli ja vähän raskas hengi...

 Olen aikaisemmin kirjoittanut ihan ensimmäisessä postauksesta gut-feeling.stä - miten sitä on hyvä kuunnella. Minulla on koko ajan ollut sellainen tunne, että jokin homma on mennyt lääkäreiltä ohi magneetteja katsoessa. On ollut aivan käsittämätöntä, että kipu on ollut mitä on ollut ja että magneeteista ei ole löytynyt selityksiä. Tämä asia on vaivannut minua ja olen uudestaan ja uudestaan palannut tähän ajatukseen, kunnes lopulta marssin yksityisen sairaalan tiskille ja pyysin heitä viime viikolla laittamaan kaikki kuvat Uuteen Lastensairaalaan. Sinne laitoin sitten viestiä, että toivon, että ortopedit katsovat kaikki kuvat uudestaan. Ehkä ajattelivat, että olen hysteerinen äiti, mutta en välitä... Tänään tuli sitten lääkäriltämme viesti, että ortopedi tulee tänään käymään fyssarin huoneeseen, kun lapsi on siellä. Vähänkö kuumottava viesti... Arvelin, että jos ei olisi mitään kerrottavaa, niin tuskin se tulisi sinne... Äsken laitoin seuraavan viestin yksityisen lääkärikeskuksen m...

 Siitä on nyt 3 viikkoa, kun viimeksi kirjoitin. Viikkoihin mahtuu tavallaan paljon ja vähän. Syysloma ja sairastelu oli levon kannalta hyvä kombinaatio ja tietysti kokonaiskuormitus oli matala vaikka lapsi tekikin kaikkia kuntoutusharkkoja. Sitten jatkui koulu, mutta treenit jäivät tauolle. Valitettavasti tuntuu, ettei treenitauolla ollut isoa vaikutusta. Heti syysloman jälkeen kipu yltyi taas loppuviikkoa kohti, ihan niin kuin aikaisemminkin. Arki oli tavallaan kovin rauhallista, mutta koulu ja kuntoutukset ovat kombinaationa selkeästi aika paljon. Joka on asia, jolle ei oikein voi mitään. Tai en ainakaan itse tiedä, mitä voisi tehdä. Lapsi myös ylirasitti terveen raajan, joka johti aika kestämättömään yhtälöön, kun tuntui, että yhtäkkiä kaikki liike olikin pahasta. Onneksi yksi viikonloppu totaalilepoa auttoi terveen jalan palautumisessa. 7.11 piti olla magneettistimulaatio. Sarja TMS-hoito. Sitä lapsi sitten oli kauhulla odottanut jo muutaman viikon. Kipu yltyi, mitä lähemmäs t...

 Juuri nyt lapsi ekaa kertaa kipu-psykologilla, jonka jälkeen taas fyssari. Jännitettiin koko viikonloppu onnistuuko, kun oltu kipeenä. Onneks jo eilen alkoi näyttää tosi hyvältä ja päästiin! Olen iloinen, että nyt tämäkin prosessi käynnistyy.  Tämä huone on kiva! Täällä pystyy työskentelemään ja vaan olemaan. Jatkan tätä vasta nyt myöhemmin, koska minut haettiin tuolta pois ja minäkin pääsin psykologille! Olen kyllä niin kiitollinen veronmaksaja. En tiennyt, että olisi myös minun psykologikäyntini, joten en ollut valmistautunut. Oli kyllä sellaista tajunnanvirtaa - ei päätä eikä häntää.. Noh - onneksi se jatkuu! En oikein tiedä sainko siitä mitään muuta vielä, kuin kuuntelevan korvan ja jotain vahvistusta. Olenhan tätä itse-terapioinut jo pitkään - muun muassa kirjoittamalla. Ja siis oli ihanaa vain puhu jollekin, josta tiesi että hän TODELLAKIN ymmärtää mistä kyse. Tuntuu, että sellaisia ei paljoo tule vastaan... Fyssarin kanssa sitten juteltiin lapsen käynnin jälkeen ja oli...

Nyt se on tehty. Laastari repäisty. Tätä edelsi keskustelut lääkärin ja fyssarin kanssa ja sitten vielä valmentaja soitti. Kaikki haluavat lapselle parasta ja tässä tilanteessa se ylivoimaisesti paras on: täysi treenistoppi.  Kyllä me olemme tienneet tämän ja pohdittu päämme puhki, että kumpi on parempi/pahempi: treenata edes vähän ja siten kokea, että pysyy jotenkin mukana porukassa ja lajissa vai ei ollenkaan. Molemmat vanhemmat ja kaikki muut olemme kyllä puoltaneet täysitreenistoppia, mutta ollaan menty sitä kohti askel kerrallaan ja lempeästi. Yritetty "oivalluttaa" lasta. "Oivalluttaminen" ei nyt selkeästi ollut ollenkaan toimiva lähestyminen... Eli ei toiminut. Homma vaan eskaloitui ja kierrokset kasvoi. Joka kerta, kun kivun takia ei päässyt treeneihin harmitti ja sitten koko ajan yhtä laskeskelua, että koska seuraavat treenit jne. Uuvuttavaa jopa vierelläolijalle. Nyt se oli siis vain pakko sanoa. Tuntui vaikeammalta kuin se, kun vuosia sitten sanoi tähän m...

Tänään puhelin soi. Siellä oli fyssari, joka palasi eiliseen käyntiin. Halusi vielä tarkentaa muutamia juttuja. Kuinka usein uutta lastaa tulee pitää ja kuinka pitkään. Oli konsultoinut kollegoja. Juteltiin muutenkin - siitä isoimmasta blokista. Eli se "rakkaudesta lajiin"-homma. Hän sanoi, että emme ole yksin. Että tyypillisiä kroonisen kivun potilaita ovat juuri ääri-kunnianhimoiset ja sisukkaat nuoret. Hän lupasi briiffata psykologia tilanteesta ja varsinkin tästä blokista. Jos vaikka taitava psykologi voisi auttaa nuorta oivaltamaan sen "saat sen mistä luovut" ajatuksen. Hän kertoi myös heidän säännöllisistä tiimipalavereista, missä yhdessä pohtivat näitä case:ejä.  Miten upeeta kun on oikeesti kokonaisvaltainen koppi - eikä vaan nettisivuilla ... 

Terveiset lastensairaalan kipukeskuksen vanhempainhuoneesta. Hienoa, että täällä on tällainen - kiitollinen siitä! Pääsin juuri seuraamaan fyssaria työssään ja ihailen sitä ammattitaitoa ja lempeyttä, jolla tukee lasta kuntoutuksessa. Takapakkia taas, kun raajaa ei enää käytetä ollenkaan ja nyt saimme lastan, jonka avulla venyttää raaja normi-asentoon välillä. Karu fakta tuli myös hänen suustaan - hän oli puhunut kokeneen kipulääkärin kanssa juuri ennen: ei lääkäri, lääkkeet tai ketkään muut voi tässä taikoja tehdä. Kaikki on lapsen omalla vastuulla. Nämä paranee, mutta tie on kova. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin että lapsi itse alkaa kuntouttamaan. Ja lapsi nyökkää. Ymmärtää. Oivaltaa. Sisäistää. Nyt asia on niin, että hermosto huijaa. Nyt on aika alkaa keskustella hermoston kanssa - "en aio antaa sulle valtaa!". Tärkeintä on kosketella tervettä ja kipeää raajaa ja verrata tuntemuksia. Kertoa hermostolle, että pitäisi tuntua täysin samalta. Se, ettei tunnu, on huijaus...