Siirry pääsisältöön

Ei mitään hätää

Tutkimuksen mukaan tällä hetkellä tärkein lause.

Viime viikolla fyssarilla saimme liikkeitä treenattavaksi karaisun lisäksi. Tällä kertaa fokus oli autonomisen hermoston rauhoittamisessa. Rentoutumisessa. Palautumisessa.

Siinä, miten päästää irti siitä pelosta, että 

  • "mitä jos mun taidot, joiden eteen olen niin kovasti tehnyt töitä vuosikausia, häviävät?"
  • "mitä jos mä olen ihan huono?"
  • "mitä jos mä jään paitsi kaikesta kivasta, kun en käy treeneissä?"


Mitä jos mun koko identiteetti katoaa? Sehän on se suurin pelko. Ja tämä suurin pelko ruokkii tätä kehää missä ollaan.

Tätä kuvaa käyttävät myös kipuedukaatiossa ja se mielestäni havainnollistaa hyvin tuon kehän, josta on tarkoitus lempeästi pyrkiä pois.




Helpommin sanottu, kuin tehty...

Tuo lause "ei mitään hätää" on avain. Nyt on tarkoitus useita kertoja päivässä silittää raajaa (joka siis sattuu aivan infernaalisen paljon!!) ja samalla toistaa itselleen "ei mitään hätää". Katsoa raajaa lempeästi ja vakuuttaa sille, ettei sillä ole mitään hätää.

Ja siis tämä on se treeni, joka saattaa olla väylä toipumiseen ja sitä kautta siihen tavalliseen arkeen. 

Kaipaan niin sitä tavallista arkea <3 Ja samalla hyväksyn, että tämä on nyt tällä hetkellä meidän tavallinen arki <3

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pitkä matka

Turha sitä on liikaa katsoa taaksepäin. Silti annan itselleni luvan tuntea laajan skaalan vaikeita tunteita liittyen siihen, että aivan mitättömän pieni loukkaantuminen huhtikuussa triggeröi aivan hurjan tapahtumaketjun. Jossitella, sitäkin olen tehnyt ja tulen todennäköisesti tekemään ja ehkä joku päivä pystyn siitä päästämään irti. Tunteita ja oppeja Tapahtumaketju sisältää lukuisia lääkärikäyntejä, magneetteja, röntgeniä ja eri lääkäreiden eri lausuntoja. Huolta, toivoa, helpotusta ja taas kasvavaa huolta. Vähättelyä, liioittelua. Epäuskoa, taistelutahtoa, energiaa ja apatiaa. Vihaa, ärsytystä, katumusta. Häpeää ja turhautumista. Ja myös iloa. Läheisyyttä. Surua. Ja valtavasti rakkautta. Ja oppimista. Vielä muutama kuukausi sitten en edes tiennyt että CRPS on olemassa. En todellakaan tiennyt aivojen kipukeskuksesta mitään. En tiennyt, että aivot voivat kivun takia hylkiä raajan. Ja ehkä nolointa - ja tärkeintä - kaikesta: en tiennyt, että vaikka on vakuutus, niin  Lastensairaala...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Riittää, että onnistun joskus

Tällä hetkellä meidän kodissamme käydään suhteellisen paljon vaikeitakin keskusteluja. Vaikeimmat ovat niitä, kun lapsen pelko omasta identiteetin murenemisesta on läsnä. Niistä en edes kykene kirjoittamaan mitään ainakaan vielä. Mutta moni niistä liittyy siihen, että kuntoutusta ei voi tehdä toisen puolesta ja pitää uudestaan ja uudestaan muistuttaa kuntoutuksesta ja välillä turhauttaa. Välillä tuntuu, että olen aivan hukassa ja suusta tulee vain "vääriä" asioita. Ei uskoisi, että kyseessä on sertifioitu tunnetaito-osaaja, kun tulee huudettua aivan älyttömiä asioita... "Tuntuu, ettet itse ole omalla puolellasi! Miksi sä et TEE niitä asioita, mitä lääkäri/fyssari ohjeistaa? Miten VOI olla, että olet ollut tuntikausia siinä, etkä ole KERTAAKAAN karaissut tai käyttänyt TNS-laitetta tai tehnyt muita harjoituksia? Kukaan muu ei voi niitä treenejä tehdä sun puolesta! Se raaja EI PARANE jos sä et oikeesti TEE niitä asioita!"   Luonnollisesti asiaan vaikuttaa oma energiata...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Explaining pain

  Fyssarin vinkistä löysin tämän videon. Krooninen kipu kuvattu viidessä minuutissa.
Lähetä kommentti
Lue lisää